perjantai, 9. syyskuu 2016

sakraali num 2

nyt on saatu sakraali toisen kerran. nyt se tehtiin peijaksen sairaalassa, mutta oli hyvät hoitajat ja lääkäri ni vaikka kovasti jännitti se meni  suht hyvin.

Ja nyt tänään kun heräsin, ni ei ollu hermosärkyä. Ajattelin käydä tänään vähän vesijuoksemassa niin katotaan, mitä sen jälkeen.

Kaiken onneksi mullle myönnettii jopa vuodeksi kuntoutustukea. Iso pelastus.

Jostain syytä ahdistaa kuitenkin, veikkaan johtuvan siitä että mulla ei ole työpaikkaa, eikä enää koulupaikkaa =/

En ole ikinä ollut tämmöisessa tilassa, nyt olen vaan sairas. Pitää ajatella että nyt on aikaa vain kuntouttaa itteensä.

Tänään mulla on onneks aika psyk.hoitajalla, toivon että se on mukava ja et pystyn avautumaan sille ja vähän jutella päätä selväksi. Oon yrittänyt ettiä Psykoterapeuttia mut  ei ole vielä löytynyt.

Mut toivon että nyt kans tää sakraali toimii ja pääsen liikkumaan- Silloin oon aina hyvällä tuulella, tai ainakin paremmella.

Ja jos tuo painokin hieman tippuisi.

Sakraaliha ei poista muita kipuja kun vaan hermosäryn, mut se onkin se mikä eniten haittaa. Täl krt nyt hieman lyhkäsempi kirjoitus =) Hyvää viikonloppua

 

perjantai, 2. syyskuu 2016

Mikä on roolini?

no nyt on kulunu ikuisuus viimeisestä kirjoituksesta.

Monta kertaaa ajatellut että nyt kirjoitan, mutta on kone pelleilyt, tai netflixistä hyvä sarja kesken tai yksinkertaisesti liian väsy.

On tapahtanut aika paljon kaikenlaista, ehkä ekana tulee kuitenkin mieleen kun sisko järkäs ihan super yllätyksen. Luulin et siskon tytttö on tulossa mun luo yöksi, mutta sisko veikin mut porvooseen Antti tuiskun keikalle, kun en ollut kesällä päässyt. Siellä oli myös Sanni ja Popeda. En osannu yhtään arvata. Olin niin onnellinen.

On ollut aika kovia särkyjä ja pelkoja ku tilanne ei muuta. Ilmarisesta olen ootellut koko kesän kuntoutusraha päätöstä mut ei ole vieläkään tullut ja nyt kyllä jännittää. Yksi hylky kelasta jo tuli, kun hain kuntoutusta yksityiselle  fysioterapeutille tuttuun paikkaan. Siellä olisi hoito niin intensiivisempää ku mitä kaupungilla on aikaa.

nyt minulla ei ole työpaikkaa, ja lisäksi koulukin jouduttiin lopettamaan. Ei myönnetty enää keskeytystä. Ainaha voi kyllä hakea uudestaan. Ja sanottiikin ettävarmasti pääsen. Toisaalta voin nyt keskittyä siihen että olen sairas ja kuntoutumiseen. Mutta ikinä ei ole ollut tälläistä tilannetta. ahdistaaa.

Mutta keskityn nyt myös sit tätinä olemiseen. Viime viikon olin kaverilla rovaniemellä kyläilemässä ja auttamassa pojan hoidossa. Viihdyn siellä kyllä aina hyvin. Sitten kun pe tulin kotiin niin olin veljen ja sen lasten kaa lintsillä lauantaina. veli ja sen poika oli sit yökylässä mun luona ja nyt tulee huomenna siskon tyttö yöksi. nyt pitäisi siis ihan oikeasti tulla =)

eli rooli kuin rooli, kuhan on rooli

perjantai, 10. kesäkuu 2016

kauan on aikaa siis....

Nyt on kauan aikaa edellisestä kirjoituksesta, aina miettiny et tänään kirjoitan mut aina jäänyt.

Olin tuossa viime viikolla rovaniemellä, kokonaisen viikon auttamassa kavereita niiden pojan hoidossa. Oli kiva reissu ja ihanat ilmat, yllätyin miten jaksoinkin niin hyvin. Olin tosiaan kyl alottanut taas arcoxia kuurin ennen lähtöä joka selkeesti auttoi heti kipuun. Nyt hieman jännittääkin miten kroppa reagoi nyt taas kun lopetan  lauantaina.

Samalla tuli  erinlaisia tunteita esiin siitä miten jaksaisin oman lapsen kanssa. Toisaalta mietin et varmaan jaksaisinkin, jos lapsi sattuis olemaan suht helppo. Mut toisaalta mietin että mä en ollu pojan kanssa yksin kun vaan aamupäivät, ja mun ei tarvinnut öitä valvoa jne.

Tää viikko on kyl aika rankka ollut, joka päivä on joku lääkäri ollut... joten olen ollut itkun partaalla tässä monta kertaa.

Mulla ei oo tosiaa tuo lihas biopsian jälkeinen haava menny vieläkää kiinni ja tikkien sulamisesta on jo 5vk. Nyt alkoi tuhti antbioott kuuri sitten.

Tiistaina olin uni tutkimuksessa, alussa pelkäsin kuinka huonosti yö menee kun joka ikisessä paikassa menee piuhoja mutta yllättävän hyvin menikin, en tiedä onko se huolestuttavaa että rupeaa tottumaan olee sairaalassa. Tää oli nyt semmoinn laaja tutkimus että mun päähänkin tuli antureita jne, ensi viikolla saan sitten tulokset.

 mutta tässä ehkä tärkeimmät. Kommentoikaa,, kertokaa mistä haluaisitte että kirjoitan.

perjantai, 22. huhtikuu 2016

Ajatukset sekaisin

Kyllä on taas paljon tullut mietittyä asioita.

On ihanaa kun tuo puudute on nyt auttanut ja oon päässyt liikkumaan, kävelemään ja tekemään kotiharjotteita, ja jopa kaksi kertaa käynyt salilla.

Mutta en usko että tämä on joku ikuinen helpotus, Kipupolilla tuntuvat ajattelevan että josko nyt pystyn treenaamaan selkää ja keskivartaloa, niin sitten kun puudutteen teho loppuu niin lihakset olisi siinä kunnossa että kestäisivät jatkaakin treeniä. Itse en siihen usko. Koska olen saanut 10kg pois vuosi sitten, ja treenannut kunnolla ja silti on kyllä kivut ollut. Mutta niin kauan jatketaa kun pystytään. Treenaamisen myötä olen kuitenkin ollut hieman erinlaisella iloisemmalla tuulella, mut kauhean väsynyt koko ajan. Lisäksi lääkkeiden poistaminen on kyllä rankkaa, tuntuu että se vaikuttaa kaikkeen mut samalla tuntuu ihanalta kun doseteissa vähenee lääkkeet.

Oon tosi paljon miettinyt jostain syystä nyt sitä lapsettomuutta, Asiaa mistä en täälläkään ole paljon kirjottanut.

Olen siis itse ruvennut miettimään, pitäisikö minun tyytyä lapsettomuuteen, hajottaa unelmani, elämäni tarkoitus. Ajatus saa muut aina vain itkemään. Mietin kovasti mitä kaikkea minulta jää kokeamatta, ja kuinka paljon olen halunnut antaa sitä rakkautta lapselle jo vuosia. Sisarusten ja kavereiden lapset ei ole kuitenkaan se sama sama asia. Vaikka kuinka rakastankin mm. siskon tyttöä. Ja kyyneleet meinaan tulla kun toinen kertoo rakastavansa.

Mutta samalla pitää miettiä että ei voi olla itsekäs. Mitä pystyn antaa lapselle. Mitä jos en jaksa valvoa yöllä, jos silmät ei pysy auki. Jos selkä kramppaa, kun yritän nostaa lasta lattialta , tai leikin lapsen kanssa ja en pääsekään liikkumaan. Kuinka pesen lasta jos se on välillä itelleekin vaikeata. Rakkautta sitä lapsi saisi varmasti enemmän kuin tarpeeksi. Ja se voisi riittää, mutta onko se oikein?

Keskiviikkona multa otettiin lihasbiopsia. Eli lihaksesta koepala. Mua jännitti aivan hulluna, ja ei ollut kyllä aivan helppo toimenpide, ei ainakaan mulle kun jännitän niin paljon ja olen niin kipuherkkä =(. Mutta selvisin. Mutta ärsyttää nyt 2vk ei saa mennä uimaan eikä saunaan, eli puudutteen vaikutusta en näe ny sitten vedessä, ellei se ole viel silloin päällä. Lisäksi rasituksessakin pitää oll varovainen ja ei saa venyttää.

En ymmärrä miksi olen ollut toimenpiteestä asti todella itkuinen, onko vain sattumaa että itkusuus alkoi silloin vai liittyykö tähän jotain alitajuntaista. Lääkkeet? väsymys ? Turhautuminen, sitä ite mietin. Onhan se hienoa että tutkitaan ja olen enemmän kuin tyytyväinen, siitä en voi valittaa... mut ottaa koville jännitellä näitä toimenpiteitä, ravata lääkäreissä jne. Ei ihan niin kuin toivoisi menevän.

No Torstaina onneksi sitten oli neurokirurgi ja ainakaan nytten ei tarvitse mitään operointia niskan pullistumaan.

Vaikka itselleni onkin jäänyt päälle että pidän selkäleikkauksen jlk pullistumia aikapommeina,,, et aina jännittää koska pamahtaa.  Jää päälle kun aina kaikki meneekin vähän huonommin. Ei niinkui pitäisi.

Mutta hyvää vkl ,,,,sadetta taisi luvata ja ehkä jopa lunta. Toivottavasti ei.

 

 

perjantai, 8. huhtikuu 2016

sakraalipuudute

Huh huh, nyt se on ohi =)

Elikäs mulla laitettiin eilen ensimmäistä kertaa sakraalipuudute eilen, ja tunnetusti mä pelkään kaikkea uutta ja kaikkea mikä liittyy kipuihin, piikkeihin jne. Ja kun on tämä fibromyalgiakin niin kun se kivun tunne ja kestämäninen on niin erilaista.

Äiti tuli mun mukaan, mut itse piston ajaksi ei päässyt, tai ei suositeltu steriili syistä. Mutta lääkäri ja hoitsu oli molemmat tosi rauhottavia ja selitti hyvin mitä tapahtuu. Tuli sairaala "viitta etupuolelta" päälle, ja piuhoja ja ties mitä. Ekana laitettiin vähän jtn rentouttavaa, mut ei oikein tuntunut missään niin sitten vähän lisää niin sit rupeski jo vähä nukuttaa. Itse se eka ihan vaa puudute sattu vähän , mutta itse sakraalipuudute ei tuntunu juurikaan missään, ja sit heti pääsi äitikin mun luokse.

Kysyinkin äidiltä että tuntuuko edellee siltä pahalta nähdä mut niis sairaalakuteissa ja kyllä se aina kuulemma edelleen vaan tuntuu. Voin tietty kuvitella. Vaikka en ole itse äiti.

Äiti lähti sitten töihin ja mä jäin seurantaan, yritin katella telkkaria mut silmät lupsu vähä välii ja oloo kyseltii jatkuvasti. 2h siellä olin ja sit Isäpuoli haki mut niille. Mutta sitten siellä tulikin aika pian aivan järkyttävä olo. Yritin nukkuu, mut sydän hakkas ihan vimmatusti. Mittasin sit paineet 123/97 ja pulssi oli 144. Eli ei ihme että vähän huono olo oli.

Ja ei vaan laskenut. niin soitin lääkäriin. Tuli käsky levätä että luultavammin se kortisoni nostaa sitä kun sitä laitettiin niin pajon. Yö meni miten meni. Nukuin 4h, mut suunnitelmat sit vaa muuttu kun oltiin ajateltu mennä äidin kanssa tänään katsomaan vicky rostia ja et äiti ois tullu yöksi, mutta ei nyt sit houkuttanu baarikeikka kun muutenkin tuntu että happee ei saa. Harmi vaan. Mua aina niin kyrsii kun kivun takia peruuntuu semmoisia normi juttuja mitä nuoret tekee ja jää vaan kotiin. Mutta nyt on sis 2 pv ollu niin et jaloissa ei oo hermokipua ....aivan luksusta. Kuulemma kipu voi palatava vähän kovempana kun puudute lakkaa ja sit vasta rupee se kortisoni vaikuttaa. mut nautin näistä jokaisesta päivästä mikä on kivuton.

Nyt vaan toivotaan että tästä on apua ja pääsisin vähän treenamaan ja saamaan keskivartalonlihaksistoa paremmaksi. 1,5vk päästä onkin sitten uus koetos kun otetaan se lihasbiopsia ...yaks